Denpasarin nähtävyydet

Denpasar on paras tapa tutustua indonesialaiseen sykkivään kaupunkielämään. Elämään, josta ei puutu värejä, tuoksuja eikä ääntä. Denpasar on Balin pääkaupunki, jossa asuu reilut kolme miljoonaa asukasta. Bali tunnettaan ennen kaikkea sen satumaisista rannoista ja tropiikin lämmöstä, josta ei aurinkotunteja puutu. Turismi on valloittanut saaret, mutta Denspasarista löytyy vielä aito Bali, jossa on tarjolla saaren ainutlaatuista kulttuuria. Denspasar voi olla kohtalokas, sillä se saattaa viedä sydämen mennessään ja majoitus saattaa venyä kuukausien mittaiseksi. Mutta vaikka aurinko porottaa, niin sadetta tulee myös yllin kyllin.

Trooppisessa sateessa on kuitenkin se hyvä puoli, että vesi on aina lämmintä ja melkein desilitran kokoiset sadepisarat ovat kauniita.

Suomen hintatasoon verrattuna Denpasar on halpa. Vaikka Indonesia on yksi maailman suurimmista muslimimaista, niin Denpasarin katuelämää värittää hindulaisuus, joka kuitenkin eroaa intialaisesta hindulaisuudesta. Hindulaisuus näkyy vahvana osana kaupunkikuvassa.

Denpasarissa kannattaa käy tutustumassa Bali Museoon. Siellä näkee, miten vahva uskonnon asema on. Denpasarin rakennuskulttuuri on mielenkiintoinen – useiden rakennuksien seiniä koristaa hindusmiin liittyvät jumalten kuvat.

Palvelutaso Denpasarissa

Denpasar eroaa esimerkiksi Bangkokista siinä, että siellä puhutaan hyvä englantia kaikissa palvelupaikoissa. Myös basaareiden myyjät ja katukauppiaat puhuvat melkein sujuvaa englantia.

Denpasar ei ole varsinainen budjettimatkailukohde, mutta myös edullisia majoituksia on tarjolla. Hintahaitari on venyvä. Aasian maissa on enemmän sääntönä kuin poikkeuksena tinkiminen. Viiden tähden kimaltelevat hotellit ovat tästä poikkeus, niissä ei ole tinkimisen eikä neuvottelun varaa, mutta suomalaiseen tasoon nähden nekin ovat edullisia yöpymispaikkoja länsimaiseen hintatasoon nähden. Siihen sisältyy loistava palvelu, ilmastoint ja enemmän tv-kanavia kuin jaksaa katsoa. Monsuunisateen yllättäessä aikaa voi viettää vaikka verkkokasinolla kiitos hotellin hyvän internet-yhteyden.

Muista ottaa käteistä

”Cash is King” on sanonta, joka pätee Denpasarilla. Pienissä perhehostelleissa on turha tarjota maksuvälineeksi luottokorttia. Mutta, älä huoli ystävällinen omistaja vie sinut hetkessä ottoautomaatille, josta saat tarvittavan määrän Indonesian rupia. Vaihtokurssi euroon nähden on edullinen. Parasta pienissä majoituspaikoissa on, että ne pienuudesta huolimatta ovat täyden palvelun paikkoja. Ruokaa ja juomaa löytyy. Samoin kuljetukset yöpyjälle järjestyy, joko moottoripyörän tarakalla tai sitten tuk-tukin kyydissä.

Denspasarin katukuvaa värittävät juuri tuk-tuk kulkuneuvot ja lukuisat moottoripyörät. Kypärän saaminen voi olla hankalaa, sillä kypärän käyttö on vain suositus. Liikkuminen moottoripyörätakseilla, tavallisilla takseilla ja tuk-tukeilla on halpaa. Miellyttävintä on liikkuminen tavallisella taksilla. Keskitason hotelleissa ja pienissä perhoehostelleissa on myös mahdollista neuvotella viikko tai kuukausihinta. Mitä kauemmin asuu, sitä halvemmaksi tulee asuminen. Kaikissa yöpymispaikoissa on myös erittäin edullista pestä vaatteet, jos matkalla tulee oltua pidempään. Bali ja sen pääkaupunki Denpasar ovat turvallisia ja mielenkiintoisia matkakohteita, jotka ovat ehdottomasti näkemisen ja pidemmän visiitin arvoisia.